Beauty Spot on huolehtinut oululaisten kauneudesta ja hyvinvoinnista jo 35 vuotta. Se on kunnioitettava ikä kauneushoitolalle. Beauty Spot aloitti toimintansa Beauty Centerin yhteydessä aikoinaan. Kauneushoitolan uusi omistaja, Emmi Kaijala, palasi Beauty Spotiin työskentelemään omalla toiminimellään 2013 ja vuonna 2018 hänestä tuli Beauty Spotin uusi omistaja.
Korona siirsi juhlavuoden juhlinnat hamaan tulevaisuuteen, mutta muuten Emmi on luottavaisin mielin siitä, että kauneushoitoihin on koronankin aikana turvallista tulla. “Olemme aina olleet tarkkoja hygieniasta, asiakkaidemme terveydestä ja kasvomaskien käyttö on meille tuttua. Korona-aikana olemme lisänneet pintojen desinfiointia ja maskien käyttöä. Meillä on harvemmin ruuhkia ja pystymme aikatauluttamaan asiakasvirrat hyvin.”
Beauty Spotin asiakaskunta on vuosikymmenten aikana vakiintunutta. Kauneushoitolassa käy asiakkaina monenikäisiä oululaisia, aina mummosta ja vaarista teini-ikäisiin. Hoitolan palveluita käyttävät tasapuolisesti miehet ja naiset. Kauneushoitola- ja kosmetologin palveluiden lisäksi Beauty Spotissa on nykyään tarjolla hierontapalveluita. Isänpäiväksi voi esimerkiksi ostaa hoitopaketin, joka sisältää kasvo- ja jalkahoidon lisäksi hieronnan. Beauty Spotissa on myös monipuolinen myymälä, mistä löytyy kosmetiikka ja ihonhoitotuotteita jokaiselle ihotyypille.
Pikkujoulukausi on yleensä kiireistä aikaa kauneushoitoloissa. Näin on myös Beauty Spotissa, missä pikkujoulut tuovat piikin kauneus- ja kosmetologihoitojen kysyntään. Tänä vuonna myös pikkujoulukautta juhlitaan eri tavoin kuin aikaisemmin. ”Nyt kun ei ole yritysten järjestämiä pikkujouluja, niin ystäväporukat ovat varanneet yhteisiä hoitoja. He tulevat meille rentoutumaan ja kaunistautumaan pienissä ryhmissä”, Emmi kommentoi.
Emmin lisäksi Beauty Spotissa työskentelee toinen kosmetologi, hieroja ja injektiohoitaja sekä harjoittelussa oleva kosmetologiopiskelija. Emmin tulevaisuuden tavoitteena on saada mukaan kolmas kosmetologi täydentämään tiimiä. Yrityksen toimintamalliin kuuluu työskentely omana sopimusyrittäjänä Beauty Spotin brändin alla.
Beauty Spot on aina ollut keskustan hoitola, minne on helppo tulla. Hektisen arjen tasapainoksi voi nousta Pekurinkulman kuudenteen kerrokseen kaunistautumaan ja rentoutumaan. Kaikkien kauneushoitojen yhteydessä Beauty Spotissa saa lisäksi kevyen niska-hartiahieronnan.
Lisätietoja Beauty Spotin palveluista, hinnoista ja myymälän tuotteista sekä aukioloajoista löytyy heidän kotisivuilta: https://www.beautyspot.fi