Kauppakeskus Valkea on toiminut Oulussa jo viiden vuoden ajan ja oululaiset sekä maakuntien asiakkaat ovat löytäneet kauppakeskuksen hyvin. Toki korona on vaikuttanut kävijämääriin, mutta tälläkin hetkellä Valkeassa käy 100 000 kävijää viikossa.

Kauppakeskuksen markkinointipäällikkö Johanna Kylli näkee kauppakeskuksen toiminnassa potentiaalia myös kaupunkikulttuurin edistämisen osalta. ”Olemme tässä viiden vuoden aikana saaneet kauppakeskuksen arjen hyvin pyörimään. Seuraavaksi haluamme keskittyä siihen, kuinka voimme omalta osaltamme edistää keskustan vetovoimaisuutta erilaisten tapahtumien ja tekemisten avulla. Me haluamme antaa mahdollisuuden esimerkiksi esiintymispaikkana aloitteleville tähdille tai harrastustoiminnalle. Miksei Kesäkadulla voisi vaikka lukupiiri kokoontua säännöllisesti?”

Johanna kehottaakin olemaan Valkeaan rohkeasti yhteydessä hullunkuristenkin ideoiden kanssa. Kesäkadulla voidaan toteuttaa erilaisia esityksiä, tilaisuuksia ja tapahtumia, tyhjiä toimitiloja voidaan vuorostaan hyödyntää erilaisiin väliaikaisiin toimintaideoihin.

”Näen keskustan alueen toimijoiden yhteisessä tekemisessä tapahtumat kaupunkikeskustan viihtyvyyden kasvattamisena yhtenä tärkeimmistä työkaluista. Me haluamme toimia yhdessä keskustan liikkeiden ja palveluiden tarjoajien kanssa, sillä me kaikki hyödymme eläväisestä keskustasta. Yhdessä meissä on synergiaa ja voimaa”, hän jatkaa.

Kauppakeskus Valkea haluaa olla houkutteleva vuokranantaja monenlaisille toimijoille. Kauppakeskuksen liikkeet ja palveluiden tarjoajat saavat yhteismarkkinoinnin lisäksi voimaa muista toimijoista, kun eri liikkeet ja palveluiden tarjoajat houkuttelevat kävijävirtoja ostoksille, kahvittelemaan tai syömään lounasta ja illallista. Kauppakeskuksesta löytyy monenlaista tarjontaa. On muotia, ruokaa, kodinsisustusta ja urheiluvälineitä sekä kirjakauppa, kahviloita ja ravintoloita, luonnontuotteita, koruliikkeitä, elektroniikkaa ja kukkakauppa.

Valkea on ollut Liikekeskuksen jäsen alusta lähtien. ”Meistä on tärkeää, että keskustan alueella on taho, joka pyrkii tekemään keskustasta vetovoimaisen”, Johanna kommentoi.

https://kauppakeskusvalkea.fi