Oululainen Pulla-Pirtti on leiponut suolaisia ja makeita herkkuja suomalaisten iloksi yli 60 vuoden ajan. Pulla-Pirtti tunnetaan parhaiten rieskoistaan ja leipomo onkin koko Pohjois-Suomen suurin rieskanleipoja. Pulla-Pirtin rieskoja löytyy Utsjoelta Helsinkiin asti.

Vuonna 1958 perustettu perheyritys aloitti toimintansa Oulun keskustassa, kun Antero Räinä osti Oulun Aleksanterikatu 10:ssa perimätiedon mukaan jo 1900-luvun alussa toimineen leipomon. Seitsemänkymmentäluvulla Oulun leipomo ja leipomomyymälä muuttivat nykyiselle paikalle Oulunlahteen, Perävainiolle. Oulun lisäksi Pulla-Pirtillä on leipomo ja leipomomyymälä Raahessa.

60-vuotisjuhlavuoden innoittamana Pulla-Pirtti palasi keskustan juurilleen avaamalla Kauppurienkadulle Konditoria-kahvila Sofian kolmisen vuotta sitten. Kahvilapäällikkö Sari Kuukasjärvi on ollut mukana kahvilan toiminnassa alusta asti: ”Oululaiset ovat löytäneet kahvilan hyvin ja meillä on myös oma vakioasiakasryhmämme. Meillä käydään päiväkahveilla vaihtamassa kuulumisia, terassilla nauttimassa kesäkeleistä tai töiden jälkeen kuohuviinillä ja leivonnaisilla. On ihana nähdä, kuinka ihmisiä on taas liikkeellä ja turistit ovat palanneet.”

Kuvassa (vasemmalta oikealle) Sari Kuukasjärvi, Essi Rimpeläinen ja Tiina Räinä

 

Konditoria-Kahvila Sofiasta saa paikan päällä paistettuja viinereitä ja pullia sekä suolaista. Leivokset ja kakut tulevat Pulla-Pirtin Perävainion leipomolta. ”Kahvikuppi kerrallaan teemme Sofiaa tunnetuksi tuoreista, paikallisista tuotteista ja oululaisuudesta”, Sari kommentoi.

Kahvilapalveluiden lisäksi Sofiasta voi tilata tarjoiluita erilaisiin tilaisuuksiin. Ja jos makean nälkä yllättää Sofian tuotteita saa tilattua verkkokaupasta sekä kotiin tai toimistolle kuljetettuina Fodoran välityksellä.

Pulla-Pirtin markkinointi- ja viestintäjohtaja Tiina Räinä edustaa leipomoperheen kolmatta sukupolvea. ”Perheyrityksessä vastuu on suuri, mutta vastapainoksi pääsee tekemään kaikenlaista, kuten juhlavuoden kahvilaprojekti on osoittanut. Olemme olleet kahvilan toiminnan aloittamisesta asti Liikekeskuksen jäsen ja kiitos Jarmolle siitä, kuinka hän otti meidät lämpimästi vastaan. Liikekeskus on ollut meille myös suurena apuna kesäterassin lupien ja laajentamisen kanssa.”

Pulla-Pirtti työllistää noin sata ihmistä ja heidän pakattuja tuotteita löytyy kaikista Oulun ruokakaupoista. Kauppurienkadulta löytyvä Konditoria-kahvila Sofia on avoinna ma-la klo 9-18 ja sunnuntaisin klo 11-16.

https://www.pullapirtti.fi/Konditoriakahvila_Sofia