Oluthuone Leskinen on monelle oululaisille tuttu ravintola Rotuaarilla. Alun perin Saaristonkadulla vuonna 1992 toimintansa aloittanut oluthuone muutti Rotuaarille 2003 ja laajensi nykyiseen kokoonsa vuonna 2016. Asiakaspaikkoja on tarjolla 116 ja terassilla 50 paikkaa. Alakerrasta löytyy myös pieni kabinetti, minne mahtuu 10 henkeä.
Vuonna 2007 Leskinen ja Jumpru Pub & Kaarlenholvi löivät hynttyynsä yhteen ja siirtyivät saman omistuksen alle. Leskisen toiminnasta vastaavat omistajanelikosta Esa Hiltunen ja Mika Jacklin, kun taas Ari Flink ja Ari Laakkonen pyörittävät Jumprua.
Leskinen on ollut avainpaikalla seuraamassa Oulun keskustan kehittymistä. ”Stockmannin lopettaminen näkyi myös meillä. Keskustan profiili muuttui, kun Stockmann lopetti eikä keskustassa ollut enää samalla tavalla kävijöitä. Ihmiset tulevat keskustaan viihtymään, syömään ja juomaan. Täällä tulee olla palveluita ja erikoiskauppoja, niillä me saamme ihmiset liikkeelle. Kaupungin tulisi investoida keskustan viihtyvyyteen enemmän. Se investointi olisi meille kaikille kaupunkilaisille”, ravintoloitsija Esa Hiltunen kommentoi.
Oluthuone Leskinen tunnetaan laajasta ja kansainvälisestä olutvalikoimastaan. Hanatuotteiden lisäksi pullo- ja tölkkivalikoimassa on vaihtoehtoja moneen makuun. Valikoimassa on 30 erilaista hana- ja noin viisikymmentä pullo-olutta. ”Oululaisten juomatavat ovat kansainvälistyneet ja makutottumuksista huomaa, että oululaiset reissaavat paljon. Toivotaan nyt, ettei Brexit tämän enempää tuotteiden saatavuuteen vaikuta vaan voimme tarjota oululaisten lempijuomia jatkossakin. Toki meiltä löytyy myös paikallisia oluita Sonnisaarelta ja Maistilalta”, Esa jatkaa.
Leskinen haluaa olla oululaisten olohuone, minne voi poiketa kaupungilla asioidessa tai tulla viettämään iltaa ystävien kassa. Leskisessä oluen ystävät voivat tilata olutkoulutuksia ja tastingejä. Omalla toiminnallaan Leskinen haluaa ylläpitää oululaista olutkulttuuria sekä olla oman alansa edelläkävijä.