Oulun kauppatori on vetänyt Vihanneskauppa Riikka Hyvärin yrittäjä Riikka Isohätälää puoleensa jo 90-luvun alusta alkaen. Torimyyjän uransa hän aloitti veljensä yrityksessä kesätyöläisenä vuonna 1992. Oman vihanneskauppansa Riikka perusti tradenomiksi valmistumisensa jälkeen vuonna 1999. Kauppahallin myymälän lisäksi hänellä on kesäisin kauppatorilla kaksi myyntikojua.
Vihanneskaupan valikoimaan kuuluvat ympärivuotisesti vihannekset, marjat ja sienet. Kauppahallin myymälän valikoimassa on lisäksi mm. mehuja, hilloja, hyytelöitä, oululaista suklaata, teetä, mausteita, lähiseudun jauhoja, pientuottajien hunajia sekä luomukananmunia ja kotimaisia lähiseudun pakastemarjoja. Tuotevalikoimassaan Riikka suosii lähituottajia, tuoreutta ja laatua. Vuosikymmenten varrella kasvaneet omat luotetut ostokanavat takaavat laadun ja päivittäisen tuotteiden saatavuuden.
”Torimyyjän päivä alkaa aamuviideltä ja usein ensimmäiset asiakkaat tulevat ostoksille jo pöytien lastausvaiheessa. Minulle on tärkeää, että pystyn tarjoamaan laadukkaan tuotevalikoiman läpi päivän, sillä asiakkaani ovat työnantajani. Meille tulee aamun kuormien lisäksi tuotteita myytäväksi läpi päivän. Näin iltapäivällä ja illemmastakin kojuistamme löytyy tuoreita tuotteita. Torimyyntiä meillä on seitsemänä päivänä viikossa – sunnuntainakin voi siis poiketa ostoksille”, Riikka kommentoi.
Riikka on seurannut kauppatorin ja -hallin toimintaa jo kahden vuosikymmenen ajan. Hänestä tori on kaupungin sydän. ”Torilla käy monen ikäisiä ihmisiä, vauvasta vaariin. Minusta meillä on Oulussa upea, historiallinen ja viihtyisä torimiljöö ja hienosti remontoitu kauppahalli. On kiva nähdä nuoria perheitä torilla ostoksilla. Heitä pitäisi saada myös käymään hallissa. Minusta kauppahallissa tulee olla sopivan tasapainoinen valikoima elintarvikkeita, kahviloita ja muuta myytävää. Tapahtumat ja tarjoukset voisivat houkutella nuorempaa asiakaskuntaa esimerkiksi viikonlopun ruokaostoksille halliin”, hän jatkaa.
Riikka työskentelee seitsemän päivää viikossa ja vuodenajasta riippuen hän työllistää 6-10 osa-aikaista työntekijää. Mukavat asiakkaat ja leppoisa ilmapiiri saavat hänet jaksamaan. Oulussa torikausi kestää yleensä toukokuulta syys-lokakuulle. Riikan torikojut ovat toiminnassa lokakuun puoleenväliin. Hän näkisi mielellään torin myyntikauden jatkuvan pidemmälle syksyyn ja hän toivoisi, että toria voisi talvella käyttää joustavammin hallin asiakkaiden tarpeita ajatellen.
Satokaudet vaikuttavat vihanneskaupan valikoimaan sekä yrittäjän arkeen. Kesän mansikkakauden ollessa kuumimmillaan mietinnässä on jo seuraavat marjat ja kesän ensimmäiset sienisadot. Vihannesten, marjojen ja sienten lisäksi, Riikan myymälöistä voi saa halutessaan myös ruokavinkkejä. Tarvittaessa ostokset voi tilata etukäteen, vaikka mökkireissua varten valmiiksi. Riikan yhteystiedot löytyvät Kauppahallin uudistuneilta kotisivuilta: https://www.oulunkauppahalli.