8.10.2020
Keskustakampus puhutti vuosikokouksessa
Jouko Niinimäki esitteli keskustakampusta vuosikokouksessa. Jäsenistö kävi aiheesta vilkasta keskustelua, jonka tuloksena päätimme julkaista mielipidekirjoituksen sanomalehti Kalevassa.
Tutustu mielipidekirjoitukseen alta:
Tervetuloa keskustaan Oulun yliopisto!
Oulun Liikekeskus ry toivottaa Oulun yliopiston lämpimästi tervetulleeksi keskustan suunnalle. Uskomme siihen, että Raksilaan suunnitteilla oleva keskustakampus tuo keskustan alueelle lisää elämää. Emme halua ruveta vertailemaan eri kaupunkien yliopistojen sijoitusratkaisuja vaan luotamme yliopiston kykyyn päättää tulevaisuutensa suunnasta. Toivomme, että myös Oulun kaupungin päättäjät luottavat yliopiston kykyyn päättää oman toimintansa kehittämisestä.
Liikekeskuksen tavoite on kaupunkikeskusta, jossa on mielekästä viettää aikaa ja asioida sekä kannattavaa harjoittaa elinkeinotoimintaa ja omistaa kiinteistöjä. Eläväinen ja mielekäs kaupunkikeskusta tarvitsee ihmisiä. Veronmaksajia puoleensa houkutteleva kaupunki vuorostansa tarvitsee eläväisen kaupunkikeskustan. Sen vuoksi nyt tarvitaan rohkeita päätöksiä.
Oululla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miltä kaupunkimme näyttää tulevaisuuden veronmaksajien joukossa. Ei pelkästään Oulun vaan muidenkin kaupunkien keskustojen liiketoimintamalli on muuttunut. Ennen keskustasta käytiin ostamassa tavaroita, nyt sieltä etsitään lisäksi elämyksiä ja palveluita sekä tehdään töitä. Jotta keskustassa kannattaa harjoittaa elinkeinotoimintaa ja tarjota elämyksiä sekä palveluita, kaupunkikeskusta tarvitsee monen ikäisiä asukkaita yliopisto-opiskelijat mukaan lukien.
Yliopiston keskustakampus on yksi niistä hankkeista, joiden uskomme lisäävän Oulun keskustan vetovoimaa ihmisiä houkuttelevaksi, elämyksiä tarjoavaksi paikaksi asua, asioida ja yrittää. Sen vuoksi vetoamme Oulun päättäjiin, jotta teiltä löytyy rohkeutta toteuttaa näitä kaupunkimme tulevaisuutta parantavia hankkeita.
Jarmo Hagelberg
toiminnanjohtaja
Oulun Liikekeskus ry