12.8.2021

Aki Keisusta 36. Rotuvaari

”Aki Keisu on ollut monella tavalla mukana Oulun kaupunkikeskustan kehittämisessä pitkäaikaisena vähittäiskauppiaana, uusien liiketoimijoiden tulon mahdollistajana, yrityskauppojen järjestelijänä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Hän on toiminut Rotuaarin kattamisselvityksessä, Oulun Liikekeskuksen kaupan maailman toimikunnassa, keskustan tapahtumien suunnittelussa ja logistiikkaselvityksissä. Liikekeskuksessa Keisu on toiminut jokaisen toiminnanjohtajan kanssa ja aikakaudella”, Oulun Liikekeskus ry:n uusi toiminnanjohtaja Leena Vuotovesi kommentoi valintaa.

Useiden Oulun keskustan kehittämishankkeiden taustalla olevan Keisun tarina keskustan ytimessä alkoi jo 1980-luvulta, kun perheyrityksenä toimineelle Keisun Kory Oy:lle valmistuivat uudet liiketilat Hammarin puutaloon. Vuosikymmenten varrella hän on nähnyt kaupunkikeskustan kasvun nykyiselleen.

”Keskustan laadullinen parannus on silmiinpistävä. Hyvät liikenneyhteydet ja keskustan tiivis rakenne vetävät puoleensa kaupan ja palvelut. Kaupunkikeskustan ulkonäkö ja henki puolestaan vaikuttavat siihen, ketkä tänne haluavat töihin. Minusta Oulun keskusta on mahdollisuuksia täynnä. Jokaisen vain tulisi tehdä osansa eikä vain odottaa tulevaa. Toivon, että keskustan kehittämisessä ja siitä käydyissä keskusteluissa ei jäätäisi menneeseen tai tarrauduta vastakkainasetteluun. Keskusta kuuluu kaikille ja sen fiilis puhuttelee ihmisiä. Voiko missään muualla kuin keskustassa samanaikaisesti ihastella arkkitehtuuria ja kunnostettuja arvorakennuksia, nauttia monipuolisesta ravintolakulttuurista ja vertaansa vailla olevasta palvelutarjonnasta, innostua taiteesta, konserteista ja ennen kaikkea puistokahviloista? Merellinen tori, tapahtumat ja erikoisliikkeiden tarjonta ovat ylivertaisia”, Aki Keisu kommentoi.

Keisu on ollut aktiivisesti mukana Oulun Liikekeskuksen, Nuorkauppakamarin ja Suomen Kello- ja Jalometallikauppiaiden hallituksissa. Hän pitää kaupunkikeskustan ääntä kuuluvilla kolumneilla Kalevan taloussivuilla, kirjoittamalla Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien blogiin ja aktiivisena sosiaalisen median vaikuttajana. Hän on myös mukana kuuden kiinteistön omistama osakeyhtiössä Rooppi Oy:ssä, joka on louhituttanut huoltotunnelin kallioparkin alle. Tunneli tulee mahdollistamaan ydinkeskustan huollon, kun sen maanpäällinen rakentaminen saadaan valmiiksi.