Tartuntatautilain mukaan osallistujien oleskelu on järjestettävä sillä tavoin väljästi, kuin se toiminnan erityispiirteet huomioon ottaen on mahdollista ja sijoittaa mahdolliset asiakaspaikat riittävän etäälle toisistaan. Lisäksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Opetus- ja kulttuuriministeriö ohjeistavat, että etäisyyden ylläpitäminen ei edellytä tietyn metrimääräisen turvavälin jatkuvaa ylläpitoa, mutta riittävien etäisyyksien ylläpitämistä helpottaa, jos jokaiselle osallistujalle on esimerkiksi osoitettavissa ennakkoon suunniteltu paikka.

Oulun kaupunginvaltuuston uusien valtuutettujen kukitusperinne alkoi jo 1980-luvun lopulla. Juhlistamme uusia valtuutettuja toisella tavalla tänä vuonna ja toivomme kukitusperinteen jatkuvan seuraavien kuntavaalien aikana.

Ajankohtaista

Oulu on joulua tulvillaan!

30.11.2023

Vastaa testiin ja kerro, millaisen Oulun sinä haluaisit

31.8.2023

Kauppatorin kunnal­lis­tek­niikan parantamisen urakka alkanut

22.8.2023