Tule mukaan Oulun Tierna-ajan taikaan!

Tiesitkö? Tierna-sana tulee ruotsin stjärna-sanasta, joka tarkoittaa tähteä. Oulussa on 1800-luvulta asti elänyt vahva tiernapoikaesitysten perinne. Musiikilla höystettyä näytelmää tähteä etsivistä itämaan tietäjistä esitetään eri puolilla kaupunkia mitä moninaisimmin sovituksin.

Tierna-aika Oulussa

Marraskuun 13. päivänä syttyvät joulun tähtivalot Rotuaarin ylle ja ympäri kaupunkia, kun tierna-aika alkaa. Kauppakeskus Valkean jouluikkuna avautuu kaupunkilaisten iloksi samaan aikaan, kun Rotuaarin valot syttyvät. Pikkuhiljaa rakentuvat lämminhenkiset joulutorit niin Rotuaarin aukiolle kuin Valkean Kesäkadulle, josta tulee oikea Tiernakatu.

Joulun tunnelmaan virittäydytään kahviloissa, kaupoissa ja kaduilla. Tunnelmalliset joulun tuoksut, inspiroivat lahjaideat ja herkulliset juhlan antimet löydät Oulun keskustasta. Oulun tierna-aika on ennen kaikkea jouluista tunnelmaa ja toisistamme välittämistä. Tänä vuonna on hyvä tukea paikallisia kivijalkaliikkeitä ja samalla muistaa lähimpiään.

Oulun tierna-aika on tähtien tuiketta, lämmintä tunnelmaa ja joulun tuoksua. Kahvilat, ravintolat ja putiikit pukeutuvat kultaiseen tierna-aikaan. Rotuaarin Tiernatori, Valkean Tiernakatu ja lukuisat myyjäiset kutsuvat inspiroitumaan ihastuttavien lahjaideoiden ääreen. Tervetuloa viihtymään ja kokemaan aito Oulun tierna-aika!

Lataa käyttöösi Tierna-ajan markkinointimateriaaleja täältä.

Tutustu Tierna-ajan tapahtumiin