Tule mukaan Oulun Tierna-ajan taikaan!
Tiesitkö? Tierna-sana tulee ruotsin stjärna-sanasta, joka tarkoittaa tähteä. Oulussa on 1800-luvulta asti elänyt vahva tiernapoikaesitysten perinne. Musiikilla höystettyä näytelmää tähteä etsivistä itämaan tietäjistä esitetään eri puolilla kaupunkia mitä moninaisimmin sovituksin.
Tierna-aika Oulussa
Marraskuun 11. päivänä syttyvät joulun tähtivalot Rotuaarin ylle ja ympäri kaupunkia, kun tierna-aika alkaa. Kauppakeskus Valkean jouluvalot valaisevat kaupunkilaisten iloksi samaan aikaan, kun Rotuaarin valot syttyvät. Pikkuhilja rakentuu lämminhenkinen joulutori Valkean Kesäkadulle.
Joulun tunnelmaan virittäydytään kahviloissa, kaupoissa ja kaduilla. Tunnelmalliset joulun tuoksut, inspiroivat lahjaideat ja herkulliset juhlan antimet löydät Oulun keskustasta. Oulun Tierna-aika on ennen kaikkea jouluista tunnelmaa ja toisistamme välittämistä. Tänä vuonna on hyvä tukea paikallisia kivijalkaliikkeitä ja samalla muistaa lähimpiään.
Oulun Tierna-aika on tähtien tuiketta, lämmintä tunnelmaa ja joulun tuoksua. Kahvilat, ravintolat ja putiikit pukeutuvat kultaiseen tierna-aikaan. Valkean Tiernakatu, keskustan ja Kauppahallin kauppiaat kutsuvat inspiroitumaan ihastuttavien lahjaideoiden ääreen. Tervetuloa viihtymään ja kokemaan aito Oulun tierna-aika!
Tutustu Tierna-ajan tapahtumiin